/, Tiedotteet/Taksiliitto ärähtää: Nyt riittää taksialan syyllistäminen!

Tiedote 9.4.2019

Taksiliitto ärähtää: Nyt riittää taksialan syyllistäminen!

Liikennepalvelulaki on osoittautunut taksiliikenteen osalta täysin epäonnistuneeksi. Nyt lain valmistellut ministeriö liikenneministerin johdolla yrittää kääntää lain ongelmat taksialan aiheuttamiksi, vaikka syylliset ovat ministeriössä.

Taksiliitto varoitti useaan otteeseen lain valmisteluvaiheessa kaikista niistä ongelmista, joita nyt on havaittu. 1.7.2018 voimaan tulleen lain myötä palvelun saatavuudessa on ongelmia jopa maakunnallisesti merkittävän kokoisissa kaupungeissa, kuten Ikaalisissa. Hintataso on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan noussut merkittävästi. Työvoiman osaamisessa on selkeitä puutteita sekä kielitaidon että paikallistuntemuksen osalta. Kalliiksi käy monin tavoin, sillä myös alan tuomat verotuotot ovat tilastojen mukaan laskusuuntaiset.

Tulevat ongelmat olivat tiedossa

Kansainvälisten kokemusten myötä nämä hankaluudet olivat ennakoitavissa, mutta taksialaa ei haluttu kuunnella. Laki ajettiin härkäpäisesti läpi sääntelyn keventämisen nimissä. Kun ei tunnettu sääntelyn perusteita, oltiin sokeita myös tuleville ongelmille. Ja kun ei ollut kiinnostusta tutustua toimialaan ja asiakkaiden tarpeisiin, oli ongelmia väistämättä edessä. Nyt kaikki tehdyt virheet yritetään työntää taksialan ratkottavaksi.

– Ministerin ja ministeriön olisi syytä tunnustaa virheensä ja lähteä rakentamaan toimivaa tulevaisuutta taksialan kanssa yhteistyössä. Kilpailuvirasto, Traficom ja LVM selvittelevät ja selittelevät, mutta näin eivät asiat etene, Taksiliiton puheenjohtaja Kai Andersson toteaa.

Yrittäjien määrä kasvanut, mutta verotuotot ovat laskeneet

Tilastokeskuksen tilastojen mukaan lain voimaantulon jälkeen taksialan arvonlisäverollinen toiminta on vähentynyt, verotuotot ovat siis laskeneet. Arvonlisäverovelvollisia yrityksiä on kesäkuusta vuoden loppuun tullut lisää vain satoja, vaikka uusia taksiliikennelupia on samaan aikaan myönnetty tuhansia.

– On aiheellista kysyä, missä nämä toimijat ovat? Andersson ihmettelee.

Todennäköisesti suurin osa luvista on pöytälaatikoissa ilman todellista toimintaa. On myös todennäköistä, että toiminnan aloittaneistakin merkittävä osa on jäänyt arvonlisäverotuksen ulkopuolelle syystä tai toisesta.

Vapaassa markkinassa yrittäjä vastaa vain omasta laadustaan

Aiemmin yhteiskunnan ja taksialan välillä oli sopimus. Lupien määrä oli rajoitettu ja vastineeksi taksiyrittäjät sitoutuivat hoitamaan kaikissa kunnissa ajo- ja päivystysvelvoitteen sekä hoitamaan kuljetukset yhteiskunnan sääntelemällä enimmäishinnalla. Tästä sääntelystä ministeri halusi eroon ja samalla loppuivat taksiyrittäjien velvoitteet. Nyt jokainen yrittäjä vastaa vain omasta toiminnastaan.

– Nyt on turha itkeä sellaisen perään, mitä yrittäjiltä ei enää vaadita, muistuttaa Andersson.

Suomalainen taksi palvelee nykylain puitteissa niin tehokkaasti ja taloudellisesti kuin mahdollista. Viranomaisilta vaaditaan nyt vastuunkantoa ja peiliin katsomista. Eivät taksiyrittäjät halua katsoa vierestä, kun oma elämäntyö ja pienyrittäjän elinkeino vedetään huonolla politiikalla surkealle tolalle.

– Taksialan syyllistämisen on loputtava! Andersson vaatii.

Lisätietoja:

Kai Andersson, Suomen Taksiliitto ry:n puheenjohtaja, p. 0400 400 348
Timo Koskinen, Suomen Taksiliitto ry:n toimitusjohtaja, p. 040 570 9070

2019-04-09T15:06:08+03:009.4.2019|Ajankohtaista, Tiedotteet|